Katonrajasta sohvaperunaksi

Kirjoittajat:

Kaarina P. ja Tomi J.

Jurvalankadulla poiketessa huomioni oli kiinnittynyt salaperäiseen Laura-nimiseen kaunottareen, joka oli tullut KKY:lle pari vuotta aiemmin isosta Parkanon populaatiosta. Sen kissoille oli ominaista hauskat mustat läikät erityisesti kasvoissa. Toimitilalla poikkeavia ihmisiä tarkkailtiin hyvin intensiivisesti hurmaavan kauniilla kajalsilmillä, mutta sen lähempi tuttavuus kaksijalkaisten kanssa ei oikein Lauraa kiinnostanut.

Kumppanini on ennenkin kärsivällisyydellään ja rauhallisuudellaan voittanut villiintyneemmänkin kissan puolelleen, joten päätimme syyskuun alussa ainakin yrittää tarjota Lauralle kodin meidän kissakvartetin jatkona rauhallisella järveen rajoittuvalla niemennokkatontillamme.

Ensin tiputimme nimestä yhden kirjaimen pois ja voilá! rouva Lara oli saapunut! Tuttavallisemmin Larppa ja Larppendaali.

Aluksi Lara linnoittautui päiväkausiksi tarkkailuasemiin meitä herkeämättä tuijottaen, eikä liikkunut kuin ruokakupille ja WC-laatikolleen.  Sitten öisin alkoi leikkiminen palloilla ja muilla leluilla. Pikkuhiljaa reviiriä laajennettiin muihin huoneisiin, ja tutustuminen lajitovereihin alkoi. Melko nopeasti Lara ihastui 5-vuotiaisiin veljeksiin Miskaan ja Kustiin, joista komea Kusti vei voiton. Lara oikein odotti, että Kusti tuli ulkoa, kulki Kustin rinnalla ja kiilasi Kustin usein seinään, niin ettei tämä oikein päässyt edes eteenpäin. Mammitteluhetket Kustin vieressä olivat ihania – ainakin Laralle. Kusti käytti Laran palvovaa kiintymystä myös hyväkseen syöden usein Larankin ruuan, kun morsmaikku vain tapitti vieressä ihaillen.

Emme kiirehtineet mitenkään erityisesti Laraa kesyttämään, vaan annoimme hänen edetä omaan tahtiinsa ja olla rauhassa, toki hänelle koko ajan jutellen ja häntä huomioiden. Marraskuun lopussa muistan meidän jutelleen siitä vaihtoehdosta, ettei Lara ehkä koskaan halua tulla ihmisen koskemaksi, mutta joka tapauksessa Laralla olisi parempi elämä täällä meillä. Sitten eräänä iltana varovainen rapsuttaminen leuan alta onnistuikin ja kehräystäkin kuului, mutta kun Lara huomasi, että rapsuttava käsi kuuluikin isompaan kokonaisuuteen, tilanne loppui siihen.

Muut kissat ulkoilivat saunan kissanluukun kautta, ja uteliaana Lara alkoi niitä nuuskia ihmetellen, mistä ne tulivat ja minne ne aina salaperäisesti hävisivät. Vuodenvaihteessa Lara keksikin sitten vahingossa heiluriluukun, palloili hetken varovaisesti ulkona nuuskien talon nurkkia ja tuli kipinkapin takaisin sisälle samaa tietä. Tämän jälkeen sama varovainen tutkimusretki toistui kontrolloidusti päiväsaikaan, ja Lara selvästi kokeili monta kertaa, onnistuuko varmasti vapaa kulku juosten touhukkaasti edestakaisin. Tästä alkoi ihan uusi vaihe Laran kotiutumisessa ja suhteessa meihin. Ehkä Lara tajusi, että nyt hänellä on kaikki, mitä on eloonsa ja oloonsa kaivannut. Roihuava rakkaus Kustiin laimeni, ja tilalle tuli iskän kanssa sohvalla kelliminen.

Nykyään 8 kuukauden jälkeen rouva Lara on saumaton osa kissakvintettiämme ja etsiytyy hakemaan harjausta ja hellimistä molemmilta tarpeensa mukaan. Jos ihminen ei hoksaa Laran odottavan huomiota, kuuluu hyvin vieno naukaisu. Ulkovaatteet, peiton heiluminen ja isojen esineiden kantelu asunnossa aiheuttavat lievää pelästymistä. Laraa ei saa nostaa syliin, eikä kohtaaminen portaikossa tai muissa ahtaissa paikoissa onnistu. Myöskään eläinlääkärikäynnit tulevat varmaan olemaan haasteellisia, mutten hetkeäkään epäile, etteikö niistäkin selvitä.

Edessä oleva kesä on Laralle ensimmäinen taas ulospääsevänä kissana, ja herkkuhetket laiturilla, saunamakkaran syönti rantasaunalla, salakoiden kutu rantakivillä ja moni muu ihanuus odottavat meille niin rakasta rouva Laraa.

Olemme hyvin onnellisia, että keksimme ryhtyä tähän valloittavaan projektiin, ja samaa ennakkoluulottomuutta ja kärsivällisyyttä suosittelemme myös muille, jotta mahdollisimman moni ei-heti-valmis ja arka aikuinen kissa saisi oman rakastavan ja huolehtivan kodin.

Tämä artikkeli julkaistiin Kissojen Katastrofiyhdistys KKY ry:n jäsenlehdessä 1-2017.

Kuva: Tomi Järvinen

Kuva: Kaarina P.

Kuva: Tomi Järvinen

1 ajatus aiheesta “Katonrajasta sohvaperunaksi”

  1. Ihana tarina! Antaa uskoa siihen, että meillä oleva Olavikin joskus ehkä suopuu ihmisen kosketukseen. Tuli syyskuussa meille ja kaveri Hilja (nykyään Sintti) on jo täysiverinen ihmisen kaveri, mutta Olavi vasta leikkii narukepillä ja ottaa varuillaan herkkuja kädestä.

Kommentointi on suljettu.