Jasu & Julian

Jasu ja Julian tulivat yhdessä siskojensa Jillan ja Justiinan kanssa minulle. Aluksi kaikki pennut olivat arkoja sillä olivat viettäneet koko elämänsä 12vk ikään saakka ulkona. Ensikodissa kuitenki jokaisesta kuoriutui oma persoonansa:
Jasu
Minä olen tämän pesueen rohkein. Tykkään kovasti muista kissakavereistani sekä tuosta ihmismammasta. Aamuisin tulen ensimmäisenä pökkimään jalkoja ruuan toivossa. Silityksistä ja rapsutuksista tykkään myös kovasti. Vieraille olen aina alkuun vähän ujompi mutta seurailen tapahtumia sivusta. Minä olen myös porukan ‘isoveli’ eli hoidan ja huolehdin muista.
Julian
Minä olen hieman arempi veli, mutta kovin utelias. Siksi etsinkin veljeni kanssa yhteistä kotia, että saisin tukea ja turvaa lähteä tutustumaan uusiin ihmisiin. Pidän kuitenkin herkuista kovin ja tapanani on tulla ‘kytikselle’ aina katsomaan josko mamma niitä minulle antaisi. Pikkuhiljaa minustakin kuoriutuu kyllä oiva kissakaveri.
Pojat tullaan siruttamaan vielä ennen uuteen kotiin lähtöä. Perheeseen jossa on pieniä lapsia pojat eivät kuitenkaan sovellu. Molemmat kaipaavat huomiota, rakkautta ja kärsivällisyyttä uusilta omistajilta.

Tiedot

Ota yhteyttä