Kissojen Katastrofiyhdistys

Onni

Komea Onni, ikäarvio noin 5-6 vuotta, muutti useamman kissan kanssa KKY:n toimitilalle helmikuun 2019 alkupuolella. Onni on vielä arahko ja tarvitsee aikaa uudessa kodissa, jotta luottamus ihmiseen löytyy. Alun jatkuvat sähinät ja poksahtelut ovat alkaneet jo pikkuhiljaa väistyä ja tilalle on tullut lempeän utelias katse. Herkutkin maistuu tarjottuna ja tutuilta niitä syödään jopa kädestä. Vieraisiin ihmisiin Onni suhtautuu vielä hieman epäluuloisesti. Ajan ja luottamuksen synnyn myötä Onnista tulee varmaan herttainen kotikissa.

30.7.2019 Onni on rohkaistunut paljon. Oudot ihmiset eivät ole kovin luotettavia pojan mielestä, mutta tutuilta syödään mielellään herkut kädestä ja silittelyt otetaan tyytyväisinä vastaan (katso video alla). Turkin harjaus on myös hyvä juttu Onnin mielestä.

Onnin hampaat on myös hoidettu ja osa hampaista jouduttiin poistamaan. Hyvän terveydenhoidon ja eläinlääkärin tuen avulla Onnilla, kuten muillakin FIV-kissoilla, on edessä lukuisia onnellisia ja terveitä vuosia.

Onni voi muuttaa yhdessä jonkun toisen toimitilan FIV-posit. kissan kanssa tai kotiin, jossa häntä odottaa FIV-posit. kissa tai kaksikin jo valmiina leikkikaveriksi. Toimitilalla Onni viettää paljon aikaa Oskarin vieressä löhöillen.

Onni on sirutettu, madotettu, rokotettu, leikattu sekä fiv/felv-testattu (posit.) . Onnia ei luovuteta vapaasti ulkoilevaksi.

20.11.2019 Muutti ensikotiin Oskarin kanssa.

Tiedot

Ikä: 5 v

Kissa on: Kastroitu

Loishäädetty: Kyllä

Rokotukset: Kolmoisrokote

Terveys: FIV-positiivinen, muuten perusterve

Sirutettu: Kyllä

Sukupuoli: Poika

OTA YHTEYTTÄ

Kissan sijainti: Tampere, keskusta

Yhteystiedot: k.kalaeva@gmail.com