Kissojen Katastrofiyhdistys

Oskari

Komea Oskari, ikäarvio noin 5-6 vuotta, muutti useamman kissan kanssa KKY:n toimitilalle helmikuun 2019 alkupuolella. Oskari on vielä arahko ja tarvitsee aikaa uudessa kodissa, jotta luottamus ihmiseen löytyy. Alun jatkuvat sähinät ja mulkoilut ovat alkaneet jo pikkuhiljaa väistyä ja tilalle on tullut uteliaisuus. Herkutkin maistuu tarjottuna ja korvan takaa voi rapsutella ”silityskepin” turvin 🙂

Oskarin hampaat on myös hoidettu ja osa hampaista jouduttiin poistamaan. Hyvän terveydenhoidon ja eläinlääkärin tuen avulla Oskarilla, kuten muillakin FIV-kissoilla, on edessä lukuisia onnellisia ja terveitä vuosia.

Oskari voi muuttaa yhdessä jonkun toisen toimitilan FIV-posit. kissan kanssa tai kotiin, jossa häntä odottaa FIV-posit. kissa tai kaksikin jo valmiina leikkikaveriksi.
Toimitilalla Oskari viettää paljon aikaa Onnin seurassa.

Ota yhteyttä, kerro millaisen kodin sinä voisit tarjota Oskarille ja sovitaan tapaaminen KKY:n toimitilalle Raholaan.

Oskari on sirutettu, madotettu, rokotettu, leikattu sekä fiv/felv-testattu (posit.) . Oskaria ei luovuteta vapaasti ulkoilevaksi.

Tiedot

Ikä: 5 v

Kissa on: Kastroitu

Loishäädetty: Kyllä

Rokotukset: Kolmoisrokote

Terveys: FIV-positiivinen, muuten perusterve

Sirutettu: Kyllä

Sukupuoli: Poika

OTA YHTEYTTÄ

Kissan sijainti: KKY toimitila

Yhteystiedot: kata.lonnakko@gmail.com