Pekka

Pekka tuli kymmenen muun kissan kanssa toimitilalle toukokuussa. Hän on n. 7-vuotias komea kolli, joka etsii nyt omaa kotia.

Toimitilalla Pekka on viihtynyt enemmän omissa oloissaan, vaikka huoneessa on muitakin kissoja hänen lisäkseen. Hän voisi siis sopia ainoaksi kissaksi, mutta toki kissakaverikin on mahdollinen. Rauhallinen koti, jossa ei ole pieniä lapsia, olisi Pekalle sopivin. Kissalla ei ole kokemusta koirista.

Pekalle on entisestä elämästään jäänyt muistoksi Fiv-positiivisuus. Hyvällä perushoidolla kissa elää vielä pitkään – katso lisätietoja Fiv:stä täältä. Jos jokin Fiv:stä silti askarruttaa, voit laittaa meille viestiä. Vastaamme mielellämme.

Pekka on rokotettu, sirutettu, loishäädetty ja leikattu. Pekka on myös käynyt hammaslääkärissä hoidattamassa hampaansa hyvään kuntoon.

Pekkaa ei luovuteta vapaasti ulkoilevaksi.

Jos kiinnostuit Pekasta, voi häntä tulla toimitilalle sovitusti katsomaan. Laita meille kuitenkin ensin viestiä, millaisen kodin Pekalle tarjoaisit.

Tiedot

Ota yhteyttä

Muita kodinetsijöitä