Saga

Saga on 2016 syntynyt musta kaunotar ja etsii rauhallista kotia. Saga on ujohko, mutta uteliaasti seurailee ympäristöään. Mikään sylikissa ei neiti vielä ole ja muutenkin välttelee kosketusta.

Saga tuli KKY:lle 2018, synnytti pennut ensikodissa ja kasvatti ne mallikkaasti. Steriloinnin yhteydessä huomattiin Sagalla olevan paljon poistettavia hampaita ja suuta ollaankin hoidettu kuntoon nyt useampi kuukausi. Viimeinen hammaslääkärireissu on tällä viikolla edessä ja Saga voi alkaa keskittyä etsimään omaa rakastavaa kotia ja nauttimaan loppuelämästään. Suuhoidon ajan Saga on asustellut Raholan toimitilalla muiden kissojen parissa.

Uuden kodin pitää ymmärtää, että Saga tarvitsee aikaa löytääkseen luottamuksen ihmisiin. Taustaltaan Saga on populaatiokissa eli normaalista kotielämästä ei ole neidillä paljon tietoa. Ensikotiaikoinaan neiti ehti tottua koiraan jossain määrin, vaikka eivät ne kuulemman kavereita olleet. Myöskään pieniä lapsia ei voi Sagan uudessa kodissa olla. Sagaa ei luovuteta vapaasti ulkoilevaksi.

4.3.2019 Sagan hammaslääkärireissut on nyt hoidettu ja on aika keskittyä kesyyntymiseen. Saga muuttikin tänään ensikotiin koiran kaveriksi ja totuttelemaan kotioloihin.

Jos uskot, että Saga on juuri se oikea kissa sinun elämääsi niin ota yhteyttä ja kerro millaisen kodin ja kissakaverin voisit tarjota Sagalle.

Tiedot

Ikä: 3v

Kissa on: Steriloitu

Loishäädetty: Kyllä

Rokotukset: Kolmoisrokote

Terveys: Perusterve

Sirutettu: Kyllä

Sukupuoli: Tyttö

OTA YHTEYTTÄ

Kissan sijainti: Tampere Kaukajärvi

Yhteystiedot: olpuri@hotmail.com