Täplä

Noin 9-vuotias kollipoika Täplä etsii loppuelämäkseen kotia. Täplä pitää ihmisistä, kunhan tottuu ympäristöönsä. Kuljetuksen stressistä pari päivää toivuttuaan ja ensikodin kaikkien nurkkien tarkan tutkimisen jälkeen jo rohkaistui ja kotiutui hyvin. Syliterapiaa ja puskemista on tarjolla ja leikkikaveriksikin innostuu välillä. Tätä kirjoitellessakin Täplä makaa tuossa sylissä hurisemassa. Täplä tuntuu tykkäävän olla siellä, missä saa huomiota ja rapsutuksia. Ja ainakin siellä, missä saa herkkuja! Dreamies-pusseja ei kannata jättää ulottuville…

Täplä on elänyt ainoana eläimenä tähän saakka, joten muihin kissoihin suhtautuminen on arvoitus. Samoin lasten kanssa toimeen tuleminen voi olla hankalaa. Täplälle sopisi siis aikuisten ihmisten koti, jossa ei asusta muita eläimiä. Ainoaksi kissaksi siis mieluiten ja jollekin, jolla/joilla on aikaa hoitaa ja aktivoidakin kissaa.

Täplä on perusterve, leikattu, rokotettu ja sirutettu. Ei vapaasti ulkoilevaksi.

Jos kaipailet kotiisi lämminhenkistä palleroa rapsuteltavaksi ja leikitettäväksi, niin Täplä olisi kiitollinen kodista. Ota yhteyttä sähköpostiin ja kerro millaista paikkaa sinulla olisi Täplälle tarjota.

Tiedot

Ikä: 9

Kissa on: Kastroitu

Loishäädetty: Kyllä

Rokotukset: Kolmoisrokote

Terveys: Perusterve

Sirutettu: Kyllä

Sukupuoli: Poika

OTA YHTEYTTÄ

Kissan sijainti: Tampere, Hatanpää

Yhteystiedot: pirtsi@gmail.com