Yhdistys

KKY:n alkutaival

Pirkanmaalla toimivan Kissojen katastrofiyhdistyksen perustajajäsen ja pitkäaikainen puheenjohtaja,
Terttu Kanervo, kertoo yhdistyksen alkuajoista:

“Toiminta aloitettiin vuonna 1974 Kissojen katastrofi-rahaston nimellä. Vuonna 1979 nimi vaihdettiin Kissojen katastrofiyhdistykseksi, ja siitä alkoi näihin päiviin jatkunut vireä toiminta kissojen hyväksi.

Varoja alkavalla yhdistyksellä ei ollut, joten piti lainata itseltä yhdistykselle. Yhteishenki oli keskuudessamme hyvä, ja kun kaikki puhalsivat yhteen hiileen, saimme siitä voimaa toimia. Voimia tarvittiinkin, sillä asenteet kissoja ja sen myötä meitä kohtaan olivat aivan toiset kuin nykyään. Itse maksoimme hoitokissojen hiekat ja ruoat. Myös bensakulut maksoimme itse, kuten vielä nykyäänkin.

Aluksi kokoonnuimme eri baareissa, mutta se oli rauhatonta ja aina piti ostaa jotakin. Niinpä päätin kutsua kokoukset kotiini, jossa olen järjestänyt itse tarjoilut kaikki nämä vuodet. Vuonna 1980 sai alkunsa jäsenlehti. Jäsenlehden nimestä järjestettiin kilpailu, ja niin lehti sai nimekseen Katti-Matti. Pitkään lehti ilmestyi säännöllisesti kolme kertaa vuodessa: helmikuussa, elokuussa ja joulun alla. Välillä kokeiltiin julkaisemista myös neljä kertaa vuodessa, mutta nyt ollaan jälleen palattu kolmeen julkaisemiskertaan.

Varojen hankintaa ja muuta toimintaa

Varojen hankkimiseksi aloimme järjestää kirpputorimyyjäisiä Sammonkatu 36:ssa. Kirpputorimyyjäisiä oli kahdesti vuodessa, ja se oli aina aikamoinen urakka. Myynti loppui 1989, jolloin paikalle tuli videofirma, mutta ei kokonaan. KKY:n myyjäisiä järjestetään edelleen pari kertaa vuodessa vaihtelevissa paikoissa. Tällä hetkellä yhdistyksellä on myös vakituinen kirpputoripöytä Sammon Kirppiksessä, Sammonkatu 62:ssa. Joitakin vuosia sitten ehdotin tuottoisaksi osoittautuneen katulipaskeräyksen aloittamista. Alkuun asenteet olivat vähemmän positiivisia, mutta ovat muuttuneet vuosien mittaan. Lipaskeräyksiä onkin järjestetty aina eläintenviikolla 4.10.-10.10. ja parilla viikkolla ennen joulua.

Vuonna 1985 toin esille kissojen tatuointitarpeen, koska aina välillä veimme leikattavaksi joitakin jo leikattuja löytökissoja. Varsinkaan tyttökissoista ei välttämättä näe, onko kissa leikattu vai ei. Tatuoinnista on muutenkin hyötyä, sillä näin saadaan kissat vaivattomammin palautettua alkuperäisiin koteihinsa. Tatuointi on tavallaan kuin osoitelappu kissan korvassa. Yhdistys alkoi ylläpitää tatuointirekisteriä. Myös kadonneista ja löytyneistä kissoista on pidetty aina kirjaa. Itse olen alusta alkaen pitänyt myös leikekirjaa, josta löytyy paljon yhdistyksen historiaa.

1977-1979 oli edeltäjällämme Katastrofirahastolla Lakialassa kissatalo. Sinne oli Tampereen keskustasta matkaa noin 19 kilometriä, ja talon ylläpito tuli kalliiksi sähkölämmityksineen ja vuokrineen, joten luovuimme siitä. Välillä oli vaikea saada hoitajaa talolle ja jonkin epidemian puhjetessa, kuten kissaflunssan, oli vaikea hoitaa lääkitystä. Lakialasta kissat siirrettiin hoitoon koteihimme. Nyt kun kissataloa jälleen suunnitellaan, on tärkeää ottaa aiemmat epäkohdat huomioon. On jopa väläytelty, että kissatalon yhteydessä voisi toimia eläinlääkäri.

Kultaa ja kunniaa

Kaikkien vaikeuksien lisäksi yhdistys on saanut myös “kultaa ja kunniaa” alkuvuosien “hössöttävät kissamummot” asenteiden tilalle. Radio 957 valitsi KKY:n lajissaan “Mansen parhaaksi” ja minulle myönnettiin henkilökohtaisesti Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan I luokan mitali kultaristeineen 6.12.1995. Näitten työläitten vuosien hedelmistä saamme nyt nauttia siten, että yhdistyksellä on varoja enemmän kuin koskaan historiansa aikana. Kiitos tästä lankeaa lahjoittajille ja monille toiminnassa mukana olleille heidän vuosien työstään yhdistyksen hyväksi.

Tästä eteenpäin on helppo jatkaa!”

Virstanpylväitä KKY:n taipaleen varrelta